perjantai 19. helmikuuta 2016

Täällä taas! :)


Loppuvuosi 2015 sekä tammikuu 2016 on pitänyt aikamoista kiirusta, mutta nyt lähiaikoina tarkoitus ryhdistäytyä mm. nettisivujen suhteen ja saattaa ne "lopulliseen" ulkoasuunsa, bare with me!

 23.1.2016 oli jälleen Tampereen Teerenpelissä burleskia tarjolla "Glittertribe"-teeman mukaisesti. Pääsin esittämään hankalaksi kokemani numeroni "Oriental", jota varten olin viime kesän ensi-esityksen jälkeen muokannut koreota sekä hieman asuakin. Yleisön kommentit keikan jälkeen lämmittivät kovin, joten tällä kertaa uudistukset taisivat olla hyvä asia ;) Bileet esitysten jälkeen olivat jälleen huikeat, myös siksi, että sain viettää iltaa ihanien ystävieni sekä avopuolisoni seurassa. Iso kiitos jälleen Tampereen Burleski-Mamalle Olivia Rougelle mahtavista kekkereistä! <3

30.1.2016 olikin sitten aivan erilaisen reissun vuoro, nimittäin esiintymään Tallinnaan ”New `N `Nuts”- uusien tulokkaiden tapahtumaan. Matkasta tulikin aikamoinen, sillä samaan tapahtumaan tulivat myös ihastuttavat kollegani Lempi LaBamba, Bella Von Wolfkill ja Lady Misty May, oikea Team Finland :D

Matkasta tekivät jännittävän mm. se, että puhelimeni hajosi matkan alussa, nukuin pommiin lähtöaamuna ja matkakumppani oli unohtanut passinsa… Kaikesta huolimatta pääsimme kaikki perille kimpsuineen kaikkineen ja tapahtuma, järjestelyt, venue, yleisö, kanssaesiintyjät – KAIKKI- oli niin upeaa. Aivan ikimuistoinen reissu!! Erityiskiitos ”hostillemme” Miss Chrissy Kissille, joka on lavalla, ja lavan ulkopuolella aivan ihastuttava ihminen. Aitäh Miss Chrissy Kiss and Burlesque Estonia team!

Ja kiitos Team Finland, tytöt, ootte niin mahtavia!! J

 

 

Vasemmalta oikealle: Lady Misty May, Bella von Wolfkill, mina aka Miss Woop De Doo ja Lempi LaBamba.
 Kuva:Mats Oun